Siirtonurmella nopeasti valmis piha

Nurmi on yksi pihoilla yleisimmin käytetyistä ja säännöllistä hoitoa vaativista pinnoitteista. Nurmen itämisen odottelu on joskus pitkäveteistä ja rajoittaa pihan käyttöä useamman viikon ajan, mistä syystä siirtonurmen suosio on kasvanut viime vuosina myös kotipihoilla. Tästä blogikirjoituksesta löydät vinkit siirtonurmen asentamiseen. Kuvat ovat kesäkuiselta Oulun työmaaltamme.

Siirtonurmella pihasta saa nopeasti kauniin vihreän ja valmiin näköisen, ja sen voi asentaa kaikkiin paikkoihin, joihin nurmea on tarkoitus laittaa. Lisäksi siirtonurmi soveltuu asennettavaksi paikkoihin, joihin tavallinen kylvönurmikko on vaikea perustaa, kuten jyrkkiin luiskiin tai rinnepihoihin. Nurmen perustaminen siirtonurmella tulee jonkin verran kylvönurmen perustamista kalliimmaksi, mutta siirtonurmen hyvät puolet, erityisesti nurmen nopea käytettävyys asennuksen jälkeen, johtavat usein siirtonurmen valintaan.

Siirtonurmikon asentaminen onnistuu milloin tahansa kasvukauden aikana kun maa on sula. Kuuminta ja kuivinta keskikesää kannattaa kuitenkin välttää. Myöhään syksyllä asennettu siirtonurmi on jonkin verran herkempi talvenaikaisille vaurioille, koska se ei ehdi juurtua kasvualustaan vaan talvehtii sellaisenaan.

Ennen nurmetustöiden aloittamista pohjamaa tulee muotoilla oikeaan muotoon pintavesien ohjaukset huomioon ottaen. Pohjamaan pinnan tulee olla 230 mm valmista pintaa alempana. Nurmikon teko aloitetaan mullan levittämisellä tasatun pohjamaan päälle. Jos kasvualustaa ei ole lannoitettu ja kalkittu, sekoitetaan lannoitteet ja kalkki tässä vaiheessa kasvualustaan. Multaa levitetään 200 mm kerros ja se muotoillaan lopulliseen muotoonsa ja tiivistetään verkkojyrää (max.100kg) apuna käyttäen tai tallaamalla. Tiivistetty multa tasataan vielä rautaharavalla ja tiivistetään uudelleen. Tässä vaiheessa varmistetaan, ettei kasvualustassa ole vettä kerääviä painanteita ja että pinnankallistukset ovat oikein. Kun ollaan tyytyväisiä pinnan muotoon ja kasvualusta on niin tiivis, ettei siihen jää jalan jälkeä, aloitetaan siirtonurmikon asennus. Siirtonurmen voi asentaa myös vanhan nurmen päälle. Ennen siirtonurmen asennusta tulee vanha nurmikko leikata mahdollisimman lyhyeksi. Vanhan mullan päälle levitetään parin sentin vahvuinen multakerros, jolla tasataan vanhassa nurmikossa olevat painaumat.

 
Kasvualustan tiiviys on sopiva, kun jalanjälki ei painu kasvualustaan.

Siirtonurmirullat toimitetaan asennuspaikalle trukkilavoille pinottuna. Lavat kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle lopullista asennuspaikkaa. Kun siirtonurmi saapuu asennuspaikalle on asennustyöhön ryhdyttävä mahdollisimman pian, viimeistään vuorokauden kuluessa nurmen saapumisesta. Nurmirullat kuumenevat lavalla nopeasti, mikä voi aiheuttaa siirtonurmeen kuivuus- ja homeongelmia. Rullien lämpenemistä voidaan hidastaa asettamalla lavat varjoisaan paikkaan tai levittämällä niiden päälle esimerkiksi varjostava kangas.

Siirtonurmen kasvualustan olisi hyvä olla kostea ennen nurmikon asennusta. Liiallista märkyyttä on kuitenkin varottava, sillä se vaikeuttaa työskentelyä. Siirtonurmikkorullat asennetaan kasvualustan päälle vierekkäin ja siten, etteivät päätysaumat osu samalle kohdalle edellisen rivin kanssa, saumat siis limitetään. Rullien väliin ei saa jäädä tyhjää tilaa, eivätkä rullat saa mennä päällekkäin, vaan ne tulee asentaa tiiviisti toisiaan vasten. Siirtonurmikkoa voidaan leikata ja muotoilla puukolla esimerkiksi kohdissa, joissa se rajautuu kasvillisuusalueeseen tai kiveykseen. Luiskissa siirtonurmikkorullien asentaminen aloitetaan alhaalta päin. Tarvittaessa nurmirullat kiinnitetään luiskaan ohuilla puutapeilla, jotka lyödään rullan läpi kasvualustaan. Tappien päiden tulee olla nurmikkorullan pinnan tasalla. Käsittelemättömästä puusta tehdyt tapit voidaan jättää maahan.

   
Siirtonurmirullat asennetaan tiiviisti toisiaan vasten saumat limittäin.

Siirtonurmialueen valmistuttua se jyrätään 1-2 kertaa nurmikkojyrällä jotta juuriston kasvualustakosketus varmistettaisiin. Mikäli kasvualusta kastellaan asennuksen jälkeen, tulee se tehdä ennen jyräystä tai heti sen jälkeen. Kastelun on oltava niin runsasta että kasvualusta kastuu koko syvyydeltään.

 

Avainsanat: 

Lisää uusi kommentti